Viktor Janssonin (1886-1958) perhe asui vuosikymmeniä Lallukassa. Perheen isä oli merkittävä kuvanveistäjä, äiti Signe Hammarsten-Jansson (1882-1970) suunnitteli kolmenkymmenen vuoden aikana Suomessa julkaistut postimerkit. Tyttärestä Tove Janssonista (1914-2001) tuli suomalaisten rakastama kuvataiteilija ja kirjoittaja.

Perheellä oli Lallukassa Poppolino –marakatti, joka sai vapaasti liikkua perheen kodissa. Isä Viktor Jansson otti apinan usein mukaansa omille retkilleen. Lemmikki saattoi joskus karata ja kiivetä ränniä pitkin Lallukan katolle. Fafa Janssonilla oli kuitenkin keino houkutella marakatti katolta alas. Isä Jansson istui Hesperiankadulle itkemään, jolloin Poppolino laskeutui alas lohduttamaan isäntäänsä.


Kuvanveistäjä Aarre Aaltonen (1889-1980) löysi pulun Lallukan vintiltä. Lintu oli surkeassa kunnossa, höyhenetön ja nälkäinen. Aaltonen hoiti linnun terveeksi. Lintu kesyyntyi, ja se seurasi kuvanveistäjän olkapäällä tämän työtä. Lintu nukkui yönsä lampaannahan päällä Aarren vieressä. Jos Aarren vaimo yritti tulla tämän viereen, lintu karkoitti hänet nokkimalla.


Taidemaalari, professori Elias Muukka (1870-1938) asui Lallukassa taiteilijakodin valmistumisesta lähtien kuolemaansa asti. Hän oli pienviljelijän poika Lemiltä, joka 1870-luvulla muutti Helsinkiin opiskelemaan taidetta. Mukaansa hän sai kotitalostaan vuohen, jonka maidolla hän eli.


Säveltäjä Aarre Merikanto (1893-1958) oli eräs Lallukan ensimmäisistä asukkaista. Säveltäjälle tärkeätä oli hiljaisuus, joka takasi keskittymisrauhan. Talon valmistumisen jälkeen Merikanto kävi tyhjässä Lallukassa testaamassa talon äänieristystä huutamalla täyttä kurkkua huoneistoissa. Mitään ei kuulunut.

Kun taiteilijat muuttivat taloon, todellisuus osoittautui toisenlaiseksi. Merikanto kirjoitti päiväkirjaansa: ”On se yhtä helvettiä, kun kaiken maailman primadonat huutavat äänensä käheiksi ja tremoleeraavat kuin olisi teatterin tuulikone kurkussa.”


Sodan aikana pommitukset aiheuttivat suuren asuntopulan Helsinkiin. Tilanteen ratkaisemiseksi perustettiin huoneenvuokralautakunta, joka valvoi, että asuntoja ei pidetty tyhjillään vaan niissä asui riittävä määrä ihmisiä. Lautakunnan määräykset koskivat myös taiteilijakotia. Sota-aikana taiteilija-ateljeessa saattoi taiteilijan perheen lisäksi asua vielä vaikka neljä muutakin perhettä. Pahimman ahdingon aikana viisihenkinen perhe saattoi asua taiteilija-ateljeen varastokomerossa.


Näyttelijä Eine Laine (1892-1970) liikkui Lallukassa aina kuin olisi ollut näyttämöllä: viimeiseen asti ehostettuna, hajustettuna ja somistettuna. Hänestä sanottiin, että vain näyttelijäkollega ja toinen lallukkalainen Ossi Korhonen (1898-1976) käytti yhtä paljon meikkiä, parfyymia ja puuteria. Korhonen sen tähden, koska hän opetti maskeerausta Teatterikoulussa.


Kuvanveistäjä Essi Renvallin (1911-1978) 60-vuotisjuhliin saapui suuri joukko juhlijoita. Kunniavieraana oli presidentti Urho Kekkonen, joka antoi taiteilijalle hauen ja piti puheen päivänsankarille. Kun Kekkonen lopetti puheensa, ilman halkaisi kirkas lapsenääni: ”onhan sillä tukkaa täällä takana.”


Lähellä sijaitseva taiteilijaravintola Elite on ollut tärkeä monelle lallukkalaiselle. Taidemaalari Helge Dahlman (1924-1979) oli haavoittunut sodassa ja käsi oli amputoitu. Kerran Dahlmannia oli saatettu Elitestä kolmen miehen voimin Apollonkadun ylämäkeä pitkin. Kun porukka lopulta seisoi Lallukan ulko-oven edessä, yhdellä saattajalla oli kainalossaan Dahlmannin käsiproteesi.


Näyttelijä Tauno Palo (1908-1982) saattoi kesäisin tulla yöllä kotiinsa Elitestä ja vaihtaa asukseen uimahousut. Sen jälkeen hän käveli Etelä-Hesperiankadun puistoa pitkin meren rantaan ja meni uimaan.


Näyttelijä Paavo Jännes (1892-1970) oli tunnettu seuramies ja hänen kotonaan Lallukassa järjestettiin usein juhlia. Jänneksellä oli myös lapsia. Opettaja oli kerran hyvin tyytyväinen Jänneksen pojan laskutehtäviin ja kysyi, kuinka laskut tällä kertaa olivat niin hyvin onnistuneet.

Poika vastasi: ”isä on maaseudulla filmaamassa!”


Näyttelijä Uuno Laakso (1896-1956) oli aikansa merkittävimpiä koomikoita. Hänet tunnettiin vääristä sääristään, joista hän usein sai kuulla huomautuksia myös Lallukassa. Hänellä oli vastaus valmiina: ”jos en kävelisi tällä tavalla, en olisi enää Uuno Laakso.”

error: Content is protected !!